Laulu- ja loruhetkiä muskarissa

Pienimmätkin Shanghaissa asuvat suomalaiset saivat viikottaista toimintaa, kun Jenni Simppula ja Karita Nurmio käynnistivät suomenkielisen muskaritoiminnan 26.10.2010 Haban tiloissa Honqiaossa. Shanghain kaupungin valtava koko tuli jälleen todistettua, kun huomattiin, että Honqiao sijaitsee turhan kaukana suurimmalle osalle muskarissa kävijöistä. Kokeilun vuoksi toinen kerta järjetettiinkin Xujiahuissa, minkä todettiin sijaitsevan huomattavasti keskeisemmällä paikalla. Näin ollen muskari jatkaa toimintaansa aina tiistaiaamuisin klo 10.15-11.15 Xujiahuissa.

Muskari on lasten ja vanhempien välinen iloinen laulu- ja loruhetki. Ohjelmarunko pysyy viikottain samana, tietyin väliajoin ohjelmaa muutetaan uusilla laululeikeillä ja lorutteluilla.

Pienen alkujännityksen jälkeen nuorimmatkin muskarilaiset ovat jo oppineet ohjelman ja odottavat innolla soittimia, käsinukkeja, palloja, saippuakuplia ja muuta muskarissa käytettävää rekvisiittaa

Muskariin ovat tervetulleita kaikki suomenkielisestä toiminnasta kiinnostuneet. Tällä hetkellä lasten ikäjakauma on 6 kuukaudesta 3 ikävuoteen. Muskari on kiva tilaisuus lapsille ja vanhemmille tavata muita suomalaisia ja löytää uusia ystäviä. Keskimäärin mukana on ollut n. 10 lasta äiteineen, innokkaat isätkin mahtuisivat mukaan!

Karita Nurmio hoitaa Xujiahuin muskarin vetovastuun. Jotta muskarimatka pysyisi kaikille inhimillisenä, olisi hienoa, jos muskarille löytyisi toinenkin vetäjä. Näin muskari voitaisiin pitää vuoroviikoin joen molemmin puolin tai peräti kaksi kertaa viikossa, kerran Puxin ja kerran Pudongin puolella. Vetäjältä ei vaadita erityistä musiikillista taustaa tai koulutusta, aiheutuneet kulutkin hoidetaan yhdessä. Kiinnostus ja innostus muskaria, vauvoja ja taaperoita kohtaan siis riittävät. Mikäli haluat lisätietoja Xujiahuin muskarista tai olet kiinnostunut muskarin vetämisesti, otathan yhteyttä Jenniin (jesimppu@gmail.com) tai Karitaan (karita_nurmio@hotmail.com)

 

Juttu Päivi Peltonen, kuvat Karita Nurmio