kirjalista

Itsenäisyyspäivän viralliset kuvat julkaistu

Itsenäisyyspäivä sai jälleen arvoisensa juhlistuksen, kun Shanghaissa sekä lähiympäristössä asuvat suomalaiset kokoontuivat 4.12. Vizcaya- clubilla Shanghain pääkonsulaatin, Finnish Business Councilin ja Shanghain suomalaiset ry:n yhdessä järjestämään itsenäisyyden juhlaan. Itsenäisyyden juhla houkutteli viimevuotiseen tapaan mukaan yli 200 vieraista. Tilaisuus on vuoden kohokohta, johon valmistaudutaan kuin linnanjuhliin ikään.

Tänä vuonna juhlien ehdottomaksi vetonaulaksi muodostui bilebändi Flipper, joka saapui sponsoroiden ansiosta ja lentoemäntien lakkoakin uhmaten Suomesta juuri ajoissa takaamaan tanssikenkien kopinan juhlaillassa.  Bändin loistavien settien ajan tanssilattia rytisi ja velloi, kun iltapukuinen joukko laittoi jalalla koreasti! Soittokatkojen välissä tankattiin ja meno jatkui entistä huikeampana välittömästi Flipperin aloittaessa seuraavaa settiä. Kuten Eili Andersson totesi: ”Aluksi kaikki ottivat kuvia bändistä, mutta myöhemmin illalla bändi alkoi ottaa kuvia järjettömällä meiningillä tanssivasta juhlaväestä!”  

Itsenäisyysjuhlan virallisiin valokuviin voitte tutustua alla löytyvistä linkeistä. Niitä on noin 120 kpl ja ne on jaettu kahdelle sivulle, joiden linkit löydät jutun lopusta. Illan valokuvaajana toimi Nina Maaninka.

Shanghain suomalaiset kiittää vielä kerran illan virallisia sponsoreita Wärtsiläö, Helkamaa, Finnairia ja Nokia Siemens Networksia  sekä illan aikana kuluihin osallistuneita Konecranesia, UPM:aa, L-Fashionia, Pöyryä, Etolaa, MPS:ää ja Shanghain suomalaiset ry:tä. Suurin kiitos ja lämpimät terveiset kuuluvat Flipperille, joka toivottavasti muistaa juhlat ikuisesti!

Illan kuvat löytyvät seuraavista kuvalinkeistä:

Virallinen kättely ovella

Kuvia illan ohjelmasta ja ihmisistä

 

 

 

Kuvat Nina Maaninka.