kirjalista

Aasialaiset kulttuurit inspiroivat Marion Carstenia

Uuden vuoden alennus voimassa 14.2. saakka

Yksi Shanghain suomalaisten uusimmista yhteistyökumppaneista on Marion Carsten koruliike. Tuotemerkin takana on saksalainen koruseppä ja -suunnittelija Marion Carsten. Koruja esittelevä butiikki toimii Shanghaissa TaiKang Lu:n taiteilijakorttelissa (TianJiFang). Yhteistyökumppanimme uuden vuoden alennusmyyntiä on jäljellä vielä viikko, joten käy tutustumassa tarjontaan paikan päällä.

Marion Carsten opiskeli perinteisiä korunvalmistustekniikoita Euroopassa alan johtavien seppien opissa. Valmistuttuaan korusepäksi hän työskenteli Saksassa tunnetulle laatuateljeelle. Työpaikkansa kautta saamien kontakiensa ansiosta hän pääsi suunnittelemaan tuotteita myös useille tunnetuille desing-brändeille, joista tunnetuimpia Bulgari ja Cartier. Oman yrityksen Marion Carsten perusti vuonna 2003. Tällä hetkellä hänen korujaan on myynnissä Kiinassa useilla jälleenmyyjillä sekä Bangkokissa. Marion Carstenilla on myös nettisivuilla toimiva verkkokauppa ja oma butiikki Shanghaissa.

Marion Carstenin korut ovat saaneet laajaa huomiota. Esimerkiksi ELLE, Harper’s Bazaar, Wall Street Journal, Financial Times, Luxe ja Time Out Shanghai ovat julkaisseet artikkeleita yrityksestä ja sen uniikeista tuotteista.
 
Marion Carstenin suunnittelemissa koruissa erityishuomio kiinnittyy älykkäisiin yksityiskohtiin. Marion sai jo uransa alkutaipaleella runsaasti huomiota onnistuneilla kokoelmillaan. Korujen inspiraationa ovat usein Aasialaiset kulttuurit. Hänen eurooppalaiset juurensa näkyvät korumallien pelkistetyissä muodoissa ja ajattomuudessa. Korut sopivat täydellisesti moderneille naisille ja miehille, sillä korujen ulkonäön karkeus ja täydellisyys, kokoerot sekä orgaanisten ja geometristen muotojen kontrastit tekevät niistä käytännöllisiä ja tyylikkäitä käyttää niin juhlassa kuin arjessa. Miehille tarjolla on mm. kalvosinnappeja, rannekoruja ja klassisia sormuksia.

Shanghain suomalaiset ry ja Marion Carsten aloittivat yhteistyön vuoden alusta. Shanghain suomalaisten jäsenet saavat jäsenkorttia näyttämällä 15 % alennusta Shanghain liikkeen tuotteista (ei koske verkkokauppaa). Marion Carstenin Jäniksen vuoden aloittanut alennusmyynti päättyy ystävänpäivänä 14.2., johon saakka liikkeessä on 25 % alennus erikseen määritellyistä tuotteista.

Lisätietoja ja verkkokauppa: www.marioncarsten.com.
Shanghain liikkeen sijainti: Marion Carsten jewelry, Lane 210 Tai Kang Road, Bldg 5, 5/F, Room 510, Shanghai 200025