Shanghain pääkonsulaatissa äänestettiin ennätysvilkkaasti

Pääkonsulaatti järjesti eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen niin pitkänä aikana kuin se ulkomailla oli mahdollista, 6. - 9.4.2011. Äänioikeuttaan käytti 250 henkeä, joka on enemmän kuin missään aiemmissa vaaleissa Shanghaissa. Shanghain kokemus vahvistaa siis osaltaan Suomen median ennusteita, että tulossa on ennätyksellisen vilkkaat ja jännittävät vaalit. Äänestys kahvitarjoiluineen tarjosi myös mainion tilaisuuden tutustua pääkonsulaattiin ja verkottua muihin suomalaisiin.

jono_maria300.JPG

Lauantaiaamuna äänestämään tullut Olympia-matkatoimiston ryhmä täytti vaalihuoneiston hetkellisesti.

Pääkonsulaatin toimialueella asuu jopa 1000 suomalaista lapset mukaan lukien. Lisäksi monet täällä turistina tai liikematkalla olleet halusivat liittää matkakokemuksiinsa äänestämisen kaukana kotoa.

Jotkut äänestäjät epäröivät äänestämisen tärkeyttä ulkomailla asuttaessa ja kysymys ulkosuomalaisten laimeasta äänestysaktiivisuudesta on ollut esillä myös Suomen mediassa. Shanghain hyvä äänisaalis vahvistaa kuitenkin, että kun suurin osa on täällä suomalaisten yritysten edustajina enemmän tai vähemmän määräaikaisesti, heille on merkitystä, kuinka suomalaisen liike-elämällä menee ja millaiseen maahan he aikanaan palaavat. Monilla on Suomessa myös iäkkäät vanhemmat ja vanhustenhuolto on yksi vaalikoneiden tärkeistä kysymyksistä.

aanestys_rosa300.JPG 

Vaalitoimitsija Rosa Vanhanen leimaa äänestyslippua.

Monet Shanghaissa asuvat eivät olleet onnistuneet saamaan postissa ilmoitusta äänioikeudesta. Se ei äänestämistä estänyt, vähän vain hidasti, kun piti täyttää erillinen lähetekirje, jotta ääni osataan lähettää oikean kunnan keskusvaalilautakuntaan. Jos maistraatissa olevat osoitetiedot eivät ole ajan tasalla, maistraatin sivuilla ja pääkonsulaatissa voi tehdä osoitteenmuutosilmoituksen, niin ensi vuoden presidentinvaalien ilmoituslappu osaa sitten oikeaan osoitteeseen.  

Moni äänestäjä rekisteröityi samalla myös kriisitilanteita varten. Verkkosivuiltakin löytyvä lomake http://www.finland.cn/public/default.aspx?nodeid=35203&contentlan=1&culture=fi-FI voi olla vaikeakäyttöinen ja rekisteröitymisen voi tehdä myös lähettämällä sähköpostiosoitteeseen sanomat.sng@formin.fi:
kaikkien perheenjäsenten nimitiedot, lasten syntymävuodet, mahdollinen työnantaja, postiosoite, sähköpostiosoite, kännykkänumero, mahdolliset muut puhelinnumerot.

 

Vaalikahveilla vaihdettiin kuulumiset

Äänestäminen on suomalaisille juhlallinenkin tapahtuma ja siihen liittyy olennaisesti vaalikahvit. Niinpä myös pääkonsulaatissa oli tarjolla suomalaiselta maistuvat kahvit, joiden ääressä saattoi jatkaa rupattelemista. Kultaleijonalla varustettu servietti lähti joillakin jopa matkamuistoksi. Sattuipa niinkin, että kun kaksi opiskelijaporukkaa kohtasi vaalikahvien ääressä, siirryttiin yhdessä ”jatkoille” vaihtamaan kokemuksia Shanghaissa elämisestä.

Moni äänestäjä oli pääkonsulaatissa ensimmäistä kertaa ja saatoimme samalla kertoa pääkonsulaatin palveluista ja turisteille suomalaisten toiminnasta Shanghain alueella. Kysymys ruotsinkielen asemasta on yksi vaaliteemoista ja Shanghain pääkonsulaatissa ruotsinkielisiä palvellaan mielellään ruotsiksi.

Pääkonsulaatti harkitsi äänestyksen järjestämistä lauantaina myös muissa toimialueensa kaupungeissa, joissa on suuri suomalaissiirtokunta, kuten Suzhoussa tai Hangzhoussa. Valitettavasti vain kuriiriyhteyksien sanelema äänten palautusaikataulu oli niin tiukka, ettei äänestäminen Shanghain ulkopuolella ollut mahdollista. ”Emme halunneet ottaa riskiä, etteivät tärkeät äänet ehtisi ajoissa Suomeen perille”, toteaa pääkonsuli Matti Heimonen.

 

Teksti ja kuvat Eili Andersson